tiistai 13. kesäkuuta 2017

Kehitysriitti


Ihmisen elämä on samalla aikaa hyvin samanlainen muiden kanssa, kun sitä katsotaan laajempana prosessina. Jokainen on luonnollisesti yksilö ja kokee täysin omanlaisen elämän ja siihen liittyvät tapahtumat, tunteet, ajatukset jne. Meillä kaikilla on kuitenkin samanlaisia esteitä/haasteita/tapahtumia, jotka jokaisen tulee elämän aikana kohdata. Englanniksi näitä voidaan kutsua nimellä "Rites of passage", suomeksi hieman epäsoveliaampi versio "aikuistumisriitti".

Jokapäiväisessä keskustelussa tämä nähdään usein yksittäisenä tapahtumana/tapahtumina, jolloin ihmisestä tulee aikuinen. Esimerkiksi murrosikä, täysi-ikä, kotoa pois muuttaminen jne. Todellisuudessa näitä riittejä on hieman enemmän, vaikka niistä ei pahemmin ole tapana puhuakaan. Muita tälläisiä voisi olla vaikka vakava sairaus, läheisen kuolema, ensimmäinen työpaikka, ensimmäiset potkut, ensimmäinen kerta, kun tulee petetyksi.


Eli joko tapahtuu jotain, joka murentaa aiemman ajattelutavan/maailmankuvan. Toinen mahdollisuus on, että suoraan kokee uuden tavan nähdä asian, jonka on valmis omaksumaan. Tämä voi tarkoittaa sitä, että tapahtuman jälkeen alkaa etsimään uutta "todempaa" näkökantaa. Tämän kautta sitten lähdetään (toivottavasti) tutkimaan ja peilaamaan muita näkökantojaan uuden maailmankuvan kanssa.


Nämä riitit voi nähdä eräänlaisena kuolemana, jonka jälkeen syntyy uudelleen. Luonnollisesti tämä on vain kuvainnollinen kuolema, todellisuudessa vain aikaisempi ajattelumalli "kuolee". Koko prosessin ydin on syntyä uudelleen ja nähdä asiat eri tavalla.

Tarotin kortti 13 kuvaa erästä kehitysriittiä.


Asia voi tässä tapauksessa tarkoittaa yhteiskuntamallia, omaa suhtautumista johonkin asiaan tai ihmiseen, minäkuvaa, oikeastaan mitä tahansa asiaa, joka sinuun vaikuttaa. Mielenkiintoista on myös se, että tälläisen riitin osuessa kohdalle, ei koskaan ole pakko käydä sitä läpi. Ihminen osaa sivuuttaa tarvittaessa faktat, olla hyväksymättä tunteitaan ja käymättä asiaa läpi. Tämä luonnollisesti aiheuttaa muita ongelmia, mutta mitään ei tarvitse oppia jos niin haluaa. Jokainen varmasti tuntee ihmisiä, jotka törmäävät jatkuvasti samaan ongelmaan elämässään, ehkä juuri sinä. Elämä yrittää tarjota ihmiselle mahdollisuutta oppia, kasvaa ja jatkaa eteenpäin. Ja tarjoaa toisenkin mahdollisuuden. Elämämme kuitenkin maailmassa, jossa jokaisella on vapaa tahto ja monelle on "helpointa" pysyä vanhoissa tavoissa ja vanhassa maailmankuvassa. Ei ole helppoa myöntää, että on liian hyväuskoinen. Tai että valitsee liian väkivaltaisia/alkoholisoituneita/narsistisia/... ihmisiä parisuhteeseen. Tai että oma ura perustuu valheelle.


Kuitenkin kaikkialla ympärillä kuolema ja uudelleen syntyminen on nähtävissä. Luonto kulkee ainakin täällä Suomessa tasaisesti vuoden sykleissä. Tähdet tuhoutuvat ja syntyvät uudelleen. Ideat tuhoutuvat ja uusia syntyy. Alkuaineet vaihtuvat toisiksi, toisen kuollessa ja toisen syntyessä tai kahden tai useamman aineen yhdistyessä uudeksi. Olisi loogista nähdä myös ihmisten elämä tämän syklin osana. Toisaalta olemme kauempana luonnosta kuin (tietääksemme) koskaan aiemmin. Ihmiset panostavat kauniiseen pintaan ja sosiaaliseen kuvaan, vaikka olemme niin erotettuja luonnosta, että sisällä mikään ei tunnu miltään. Olemme ainut laji, joka keskittyy ulkokuoreen kun sisältä ollaan rikki. Muut lajit eivät tietääkseni edes pysty siihen (varmaankin hetkellisesti sen vaatiessa). Kenties juuri tämä kuilu ihmisten ja luonnon välillä aiheuttaa sen, ettemme tajua käyvämme läpi jatkuvaa uudistumisprosessia kuten kaikki muutkin?

    So many are the deaths we die
    Before we can be dead indeed.

        - William Ernest Henley

Konsepti saattaa olla monelle hieman vaikea sisäistää, sillä kuolema ajatellaan hyvin usein lopullisena. Kuolemaa ei haluta ajatella, koska siihen koetaan loppuvan kaikki jonka eteen on taisteltu. Osa pyrkii olemaan ajattelematta asiaa, osa pyrkii elämään niin terveellisesti kuin voi, jotta ei eläisi mahdollisimman kauan, osa hakee turvaa uskonnon tarjoamasta elämästä maallisen kuoleman jälkeen. Varmuuttahan asiasta ei ole, sillä harva on tullut kuoleman jälkeisestä ajasta kertomaan. Onneksi maailmalla on tarjota keinoja unohtaa. Voit valita laittomat tai lailliset huumeet, videopelit, sarjat ja elokuvat, työnarkomanian tai vaikka kaikki edellämainitut.


On kuitenkin aina muistettava, että kenenkään riitti ei koskaan voi olla täysin samanlainen kuin toisen. Jokaisella on omat lähtökohdat, omat kokemukset, tuntemukset ja ajatukset ennen riittiä ja sen jälkeen. Vaikka kaikki me voimme käydä läpi samat riitit elämämme aikana, ei kukaan voi täysin ymmärtää juuri sinun kokemustasi. Etkä sinä muiden. Jokaisella on näin ollen mahdollisuus kokea ja kasvaa näiden mukana tai pysyä samassa pisteessä, josta siihen lähdettiin. Tämä on yksi tärkeä osa "henkisessä" kasvamisessa. Riippuen riitin laadusta, voit saada täysin uuden näkökannan koko elämään tai osaan siitä. Voit saada vahvistuksen tai tyrmäyksen aiemmille ajatusmalleillesi.


Meidän universumissa kaikki on jatkuvan muutoksen alaisuudessa. Mieli ei ole poikkeus tästä. Ihmisen sisällä on jotain, joka ei suostu olemaan paikallaan. Se haluaa liikkua ja kasvaa. Mahdollisuus tähän kasvuun tarjotaan jokaiselle säännöllisesti.
On jokaisen oma valinta ostaako tämän eli ei.

1 kommentti:

  1. Kun ensimmäinen ajatus "minä olen" on nähty ja todettu epätodeksi ihmisen ego kuolee. Kun tiedon tietäjä on hiljentynyt ja sulannut takaisin hiljaisuuteen.
    Valaistuminen "tapahtuu" itsestää
    Todellisuus ei ole ihmisen ulkopuolella vaan ihminen itse on se itse. Jos yksi hiljentaa mielensä ja kysyy itseltänsä "kuka olen " seuraa ensimmäistä ajatusta "minä olen" sinne mistä ajatus saapuu löytää hän etsimänsä. Ihminen etsii totuutta mielensä objekteista vaikka se sijaitsee jo ennen subjektia niinpä on hyvä hiljentää itsensä ja kääntää ulospäin suuntautuneet prosessit sisäänpäin takaisin lähteeseen.

    Ajatteleminen laatikon ulkopuoleta on mahdotonta sillä ajatus on se laatikko.

    Jos ymmärrät todella kuoleman valaistut, mutta toki se sinussa joka ymmärtää kuoleman kuolee myös siihen.

    Älä usko sanaakaan mitä kirjoitan

    Totuus jota etsit on lähempänä kuin oma hengityksesi.

    Kuinka keho ja mieli jotka ovat jatkuvan muutoksen alaisia voisivat olla todellisia selvitä "kuka näkee" ,"kenelle tämä tapahtuu" ja pidä huomiosi näkijässä älä nähdyssä sukella yhä syvemmälle itseesi...

    Suosittelen lämpimästi henkilöä nimeltä Ramana Maharshi

    VastaaPoista

Pyhäinpäivä

Yritetään pysyä ajan hermolla. Miksi esimerkiksi Suomessa vietetään tänään Pyhäinpäivää? Mitä yhteistä on pyhäinpäivällä, kekrillä, kuollei...